POUKKIEN LÄHETTIKIRJE 2/2018

LÄHETYSKUTSUMUS

Poukkien lähetystervehdys 2/2018

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa. Joh. 15:4

_______________________________________________________________________________________

Kesää muistellen

Mitähän sinulle näin syksyn alkaessa kuuluu? Meillä Suomessa on takana poikkeuksellisen kaunis ja lämmin kesä, joskin se oli viljelijän kannalta monin paikoin huolestuttavan kuiva. – Kuumimman helteen aikana tuli Japani mieleen, vaikka hautovuusaste on siellä melkoisesti korkeampi ja yötkin saattavat olla jopa yli 30-asteisia. Japanissa on kärsitty kesäkaudella kuumuuden lisäksi taifuuneiden tuomista rankkasateista, maanvyöryistä ja pohjoissaarella, Hokkaidolla, jopa maanjäristyksestä.

Kesän aikana teimme lähettivierailuja mm. Hyvinkäälle, Imatralle, Lappeenrantaan, Loimaalle, Vesilahteen ja Säkylään. Oli ilo tavata lähetyksen ystäviä eri puolilla Suomea ja yhdessä vahvistua evankeliumista ja innostua yhteisestä lähetystehtävästä. Viereinen kuva, jossa pellon antimia noudetaan lähetystorille, kertoo jotain ruohonjuuritason lähetystyöstä ja -rakkaudesta. Kiitos, Pentti, ja muut lähetysystävät!

Projekti- ja teltantekijälähetteinä

Viimeiseltä kolmivuotiselta Japanin työkaudelta palattuamme olemme joutuneet kysymään omaa paikkaamme lähetyskutsun toteuttamisessa. Lähetin työllistyminen kun ei ole aina helppoa. Tällä hetkellä työkuvamme koostuu Sleyn osa-aikaisina projektilähetteinä toimimisesta sekä teltantekijälähettiydestä. Projektilähetteinä teemme vuosittain yhdestä kahteen noin kuukauden mittaista lähetysmatkaa Japaniin sekä kierrämme lähetyksen asialla kotimaassa. Projektilähetystyön määrä riippuu kannatuskertymästä. Muilta osin pyrimme työllistämään itse itsemme.

Teltantekijälähettinä Marttia on auttanut yrittäjäksi ryhtyminen sekä lisäkoulutuksen hankkiminen: Sielunhoitoterapeutin pätevyys on tukenut työnohjauksen antamista ja hygieniapassi tuonut keittiötöitä. Jälkimmäinen työllistikin tänä kesänä keittiöhommissa toukokuun alusta syyskuun puoliväliin lähes joka arkipäiväksi. Päivi on toiminut puolestaan luennoitsijana, opettajana sekä materiaalin tuottajana. Sydäntä lähellä on lähetystyön ja raamattuopetuksen lisäksi kristillinen kasvatus ja opetus. Aurinko nousee -palvelut (www.aurinkonousee.fi) ovat syntyneet monimuotoisen työkuvamme tiimoilta.

Lähetysmatkalle 12.11. – 11.12.2018 

Tulevan lähetysmatkamme valmistelut alkoivat jo kesällä: Edellyttäähän kuukauden ohjelman ja vierailujen järjestäminen niin suunnittelua kuin useita yhteydenottoja ja sähköposteja seurakuntiin ja muihin kohteisiin. Tunnettu tosiasia on, että Japanissa yhteistyön suunnittelu on pitkä prosessi.

Jos Herra suo, teemme seuraavan julistus-, opetus- ja musiikkimatkamme marras-joulukuussa. Matkan ajankohdan ratkaisi Suomi-kirkon myyjäistapahtuma, joka toteutetaan tänä vuonna adventtimyyjäisinä. Joulun läheisyys antaa hienon mahdollisuuden rakentaa ohjelma muissakin kohteissa niin musiikin kuin opetuksenkin osalta joulun teemojen ympärille. Toivottavasti jouluiset tapahtumat kutsuvat myös uusia ihmisiä mukaan! – Seuraa matkaamme Päivin ja Martin facebookissa!

Hilla-matka ja pelastussuunnitelma    

Syyskuun puolivälissä Martti kävi Pohjanmaalla hillassa. Käynnin syynä ei ollut ollut käsistä karannut marjastushalu, vaan Kauhavan entisellä sotilaslentokentällä järjestetty pelastusharjoitus Hilla -18. Partiotytöstä vaariin koostunut vapaaehtoisten joukko jakaantui erilaisiin etsintä-, ensiapu- ja viestintätehtäviin. Tarkoituksena oli tehdä pelastussuunnitelma kuvitteellisessa tilanteessa, jossa kemiallisia aineita käsittelevän tehtaan räjähdysvaaran takia lähiseudun asukkaat täytyi saada evakuoitua. 

Me tunnemme paljon suuremmankin pelastussuunnitelman, joka tehtiin jo aikoja sitten. Jumala valmisti ihmiskuntaa pitkien aikojen kuluessa vastaanottamaan Vapahtajaa. Ja kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. (Gal. 4:4-5) Meille nämä Raamatun sanat ovat tuttuja, mutta kaikkialla ei edes tiedetä saati sitten ymmärretä, miksi Jeesus syntyi maailmaan, mitä hän täällä maan päällä teki ja mitä hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa ihmiselle merkitsevät.

Rukousyhteys

Martti osallistui Hilla-harjoituksen radiopuoleen OH 1 NGD-amatöörinä. Radiolaitteet olivat tärkeässä roolissa harjoituksen yhteydessä. Ne ovat käteviä ja tehokkaita, mutta kuitenkin kuuluvuudeltaan, kestoltaan ja toiminta-alueeltaan rajallisia. Rukous puolestaan on Jumalan meille antama viestintäväline, joka ei edellytä akkua, laturia eikä amatööritutkintoa… Jumala kuulee kaikissa olosuhteissa jokaisen rukouksen. Jatketaan siis rukoustamme niin omien kuin yhteisten asioiden puolesta lähetystyötä unohtamatta, vaikka vastauksen saaminen tuntuisi kestävän tai vastaukset olisivat erilaisia kuin mitä olemme pyytäneet. Hän voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän, kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme. (Ef. 3:20) Viisas ja rakastava Isä antaa sellaista, mikä on meille vielä tarpeellisempaa!