Nouse, Herra, osoita voimasi! Laulaen ja soittaen me ylistämme sinun suuria tekojasi. (Ps. 21:14)

MAHDOLLISUUKSIEN MATKA

Terveisiä Japanista

Kuva keisarin palatsin edustalta uuden keisarin valtaanastumispäivänä

Tämän kertainen lähetysmatka osui Japanin keisarin vaihdoksen aikaan, mikä merkitsi myös Heisei-ajanjakson päättymistä ja Reiwa-nimisen aikakauden alkamista. (Kuva keisarinpalatsin edustalta.) Matkan aikana sain nähdä ilman lauhtumisen, sakura-kirsikkapuun täydessä loistossaan ja monien, minulle tuntemattomienkin kukkien aukeamisen. Ohikulkijana oli ilo katsella monen talon edustalla huolellisesti hoidettuja kukka-asetelmia. -Omaishoidollisista syistä tein tämän matkan yksin Päivin jäädessä hoitamaan välttämättömiä tehtäviä Suomessa. Käytännön elämäni Tokion Suomi-kirkon yläkerrassa oli varsin yksinkertaista: pikapuuroa ja paikallisia ”äijäkin tekee äkkiä” –pikaruokia (pussicurrya sekä maaboo-tofua). Salaatti tuli kuitattua porkkanalla ja omenalla. Ihastuin myös aikaisemmin nauramiini minijugurtteihin, jotka osoittautuivat hyviksi, halvoiksi ja nopeiksi.  Ja silitysrautakin lämpeni välillä, housuihin vaan tahtoi tulla kaksoisprässit…

Suomi-kirkko

Lasten pääsiäisjuhlassa koristeltu
ja pääsiäismunia.

Suomi-kirkolla avustin saarna-, musiikki- ja käytännön tehtävissä. Sain olla mukana Via Dolorosa –tilaisuudessa muusikkona ja osallistua lasten ja Suomi-kirkon pääsiäisjuhlaan (kuva). Pidin myös kerran englanninkielisen raamattupiirin. Koska myös rakennusta pitää huoltaa, mm. urut ja keittiön oikutteleva sarana antoivat mukavaa puuhaa käsille. Kirkko vaatii myös ahkeraa tuulettamista, jotta sisäilma olisi edes hiukan raikkaampaa. Perunakellarin haju alakerrassa tuntuu välittömästi, jos vahva tuuletus keskeytyy.

Matsumoto

Matsumoton kirkon jumalanpalveluksesta

Matka sisälsi tehtäviä myös Tokion ulkopuolella. Sain olla lauantaina 6.4. mukana iloisessa 60-vuotisjuhlassa sekä sunnuntaina 7.4 seurakunnan jumalanpalveluksessa, kun pioneerilähetystyön tuloksena syntynyt Matsumoton kirkko täytti vuosia (kuva). Väkeä oli paikalla mukavasti, ja ilmassa oli selvästi Evankeliumin eteenpäin viemisen meininki. Siunausta seuraaville vuosikymmenille!

Kumamoto

Tamanan lastentarha

Pisin yksittäinen työmatka suuntautui Kyushun saarelle Kumamoton kaupunkiin 27.-29.4. Sain vierailla matkalla sekä Tamanan että Kumamoton kirkoilla yöpyen pastori Sugimoton vieraana kahden vuoden takaisen maajäristyksen jälkeen kauniiksi korjatussa pappilassa. Tamanassa tehtäviini kuului opetus pyhäkoululaisille, saarna ja ohjelmaa kirkkokahveilla. Pyhäkoulussa oli lapsia ilahduttavasti, parisenkymmentä.  Siellä on myös isohko lastentarha (kuva): Paikkoja on sadallekymmenelle 0-6–vuotiaalle lapselle ja opettajia 17. Japanissa kristillinen lastentarha on hyvämaineinen ja suosittu!

Oogaki

Ayumi no Ie -niminen vammaisten hoitolaitos

4.-5.5. vierailin puolestani Nagoyan suunnalla Oogakin kirkolla, jossa tapasin uuden pastoripariskunnan, Tokuhirot, lauantaina. Iloisessa jälleennäkemisessä saimme jakaa kokemuksia niin yhteisistä työvuosista Kiotosta (1993-95) kuin lähetystyössä olemisesta. Tokuhirot olivat nimittäin juuri palanneet 10-vuotiselta lähetystyöjaksoltaan Brasiliasta. Oogakin seurakunta otti vierailijan iloisesti vastaan. Jumalanpalveluksessa oli noin 60 henkeä, ja sitä seurannut opetushetki oli lämmin, suorastaan innostunut. Myös yhteinen ruokailuhetki oli mieleenpainuva ja ilmapiiriltään iloinen. Ja curry-riisi oli hyvää. Sain myös tutustua Ayumi no Ie-nimiseen,kirkon vieressä olevaan vammaisten hoitolaitokseen Kobayashi–nimisen miehen opastuksella (kuva). Rakennus oli uudehko ja tilat olivat asialliset ja siistit.

Yamanashi-lääni

Upeissa maisemissa ystävien kanssa

Perinteiseen tapaan sain viettää pari päivää ystäväpariskunnan mökillä Yamanashin läänin upeissa vuorimaisemissa. Matkan varrella pysähdyimme Kofussa, joka on noin 200 000 asukkaan pikkukaupunki vuorten välissä Fuji-vuoren lähistöllä. Olimme saaneet lounaskutsun ystäväperheen kotiin, jossa odotti sydämellinen vastaanotto ja herkullinen ruokapöytä. Tällä matkalla pääsin myös hetkeksi talvimaisemiin, kun nousimme Pilates–hiihtokeskuksen köysiradalla vajaan 2,5 km:n korkeuteen

Tervetuloa mukaan!

Lähetysmatka oli monipuolinen, välillä varsin vauhdikaskin. Ehdin kuitenkin toimittaa sovitut työtehtävät ja pakata laukut lähtöön mennessä. Mukaan sain kiitollisen mielen siitä, että saan palvella omilla lahjoillani ja koulutuksillani evankeliumin levitystyötä. Kiitokset siitä Taivaan Isälle sekä lähetyksen ystäville tuesta ja esirukouksesta! – Samalla on jälleen kerran todettava, kuinka Japanissa on työtä paljon ja työmiehiä vähän. Tervetuloa mukaan tärkeään työhön! Evankeliumi kuuluu kaikille! Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat. (Ps. 24:1)